Ensimmäisellä Etiopian matkalla en saanut perinteistä etiopialaista ruokaa ollenkaan, joten toisen matka tavoitteena oli syödä myös sitä, eikä vain hotelleissa länsimaisille turisteille tarjottavaa, melko mautonta ruokaa. Etiopialaisen ruoan saaminen osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi. Useampaan kertaan ehdotin etioipialaisille seuralaisillemme, että haluasin syödä etiopialaista ruokaa, mutta he antoivat kohteliaasti mutta päättäväisesti ymmärtää, että parasta on pitäytyä hotellien turvallisessa tarjonnassa.

Tutkin kuitenkin innokkaasti aina ruokalistoja ja eräänä iltana listalta hotellin ravintolan ruokalistalta löytyi kuuluisaa Doro wot -kastiketta, ja opas antoi minulle ”luvan” tilata sitä. Doro wot -kastikkeen erityispiirre on, että se sisältää sekä kanan lihaa että kovaksi keitetyn kanamunan. Kastikkeessa on voimakkaat mausteet ja kastike syödään, kuten kaikki muukin etiopialainen ruoka, injeran kanssa. Injera on lättymäinen leipä, jota tehdään paikallisesti teff-viljasta. Doro wot ei ihan parhaalta mahdolliselta maistunut, mutta söin sitä kuitenkin urheasti jonkin verran  – olinhan niin pitkään haikaillut etiopialaisen ruoan perään.

Reilu tunti ruokailun jälkeen vatsani alkoi kuitenkin turvota hurjasti ja seuraavien parin tunnin aikana oksensin ulos kaiken mahdollisen! En tiedä, oliko ruoassa jotain pahentunutta vai oliko se vain niin oudosti maustettua, että se oli shokki elimistölleni.

Addis Abebassa saa hyvää länsimaalaista ruokaa, mutta Addis Abeban ulkopuolella länsimaisen ruoan valikoima on hyvin rajallinen ja ruokalista tuntui olevan samanlainen joka paikassa. Alkukeitoksi oli tarjolla reilulla kermalla höystettyä kasvis-, tomaatti- tai sipulikeitto, ja pääruoaksi leivitettyä lihaa. Hygienian taso ei kaikkialla ole kovin korkea, joten myös riski mahasairauksille on suuri. Yhtenä aamuna tilanne olikin se, että sekä meillä että etiopialaisella oppaallamme oli sen verran tuntemuksia vatsassa, että kaikki söimme kiltisti aamiaiseksi veteen keitettyä kaurapuuroa. 🙂