Hotellimme puutarhassa  pidettiin Meskelin aattoiltana puutarhajuhlat, joihin oli lähinnä kokoontunut Addis Abeban hyvin toimeentulevia nuoria aikuisia. Ohjelmaa lavalla oli paljon kansantansseista laulajiin ja vitsinkertojaan. Valitettavasti vitsit kerrottiin amharan kielellä, joten siltä osin pystyimme vain seuraamaan äänensävyjä ja yleisön reaktioita. Musiikia oli mukava kuunneella, koska joukossa oli paljon tuttuja kappaleita. Tuo kuvassa näkyvä pullo näyttää ketsuppipullolta, mutta se on olevinaan pullo paikallista Pyhän Yrjön eli Saint Georgin olutta. Huomattavan paljon tyhjiä olutpulloja näkyi baarien yhteydessä, joten olut kävi hyvin kaupaksi.

Mielenkiintoinen kohta oli, kun juontaja mainitsi Teddy Afron. En tiedä, mitä hän sanoi Teddystä, mutta yht’äkkiä tunnelma muuttui kouriintuntuvan sähköiseksi. Ehdin jo ajatella, että jospa Teddy tekee yllätysvierailun konserttiin, mutta ei siinä tainnut siitä kuitenkaan olla kyse.

Teddy Afro on Etiopian todennäköisesti suosituin laulaja. Hän vapautui kesällä vankilasta, jonne hän joutui sinne pari vuotta sitten, koska hänet oli todettu syylliseksi yliajoon ja heitteellejättöön. Yliajettu oli kadulla nukkunut, humalainen koditon mies. Alunperin annettu kuuden vuoden vankilatuomio lyheni alkuvuodesta kahteen vuoteen. Tuomio on herättänyt paljon huomiota, koska monet ovat olleet sitä mieltä, että tuomion tausta oli poliittinen. Teddy Afron musiikki nousi vuoden 2005 vaalien yhteydessä opposition tunnusmusiikiksi ja monet tarkastelevat tuota tuomiota sitä taustaa vasten.

Teddyä ei näkynyt lavalla tuossa tilaisuudessa, mutta muutamaa viikkoa myöhemmin Teddy piti ensimmäisen konsertin täydelle urheilustadionille. Konsertin tulot menivät katulasten hyväksi. Tuon oman kokemukseni ja näkemieni videoklippien perusteella tunnelma tuossa konsertissa oli todella huima!

Etiopialaisissa museoissa ja nähtävyyksissä on tapana periä eri hinta etiopialaisilta ja ulkomaalaisilta. Meitä turisteina olevia ulkomaalaisia tuo ei varsinaisesti haittaa, mutta jos olisi Etiopiassa asuva ja etiopialaisilla tuloilla elävä ulkomaalainen, niin voisi olla aika ikävää, kun koko ajan joutuisi keskustelemaan hinnoista.

Niissä nähtävyyksissä, joissa viimeisimmällä matkalla kävimme, normaali pääsylipun hinta etiopialaisille näytti olevan yksi birr eli euroina noin viisi senttiä. Ja se ulkomaalaisten hinta oli 10 birriä eli noin 50 centtiä. Kun hintataso on tuo, niin edes kymmenkertainen hinta ei tunnu kovalta.

Pääsymaksun lisäksi Etiopiassa on tapana pyytää erillinen maksu valokuva- ja videokamerasta. Valokuvamaksu on yleensä ihan kohtuullinen, mutta videomaksut voivat olla tosi korkeita. Esimerkiksi yhdessä paikassa pääsymaksut olivat nuo yllä kerrotut, mutta kamerasta joutui maksamaa 20 birriä ja videokamerasta olisi joutunut maksamaan peräti 150 birriä! Mitenköhän tuo menee jatkossa, kun he ymmärtävät, että yhä useammalla valokuvakameralla pystyy ottamaan myös videokuvaa.

Zeritun musiikkia tuli mainostettua jo tuossa alempana, mutta tässä vielä toinen musiikkinäyte. Tässä hän laulaa duettoa Eyob Mekonnen -nimisen “miekkosen” kassa. Ehkä tämä lauluu menee jo liian siirappisen puolelle, mutta menköön

Laulun nimi tarkoittaa jotain sellaista kuin Kaunokaiseni tai Ihanaiseni.

Perinteisesti Etiopiassa kristinusko ja islam ovat toimineet hyvässä sovussa. Kylissä ja kaupugeissa ei ole ollut uskontojen muikaisia asuinalueita, vaan naapurit ovat voineet kuulua eri uskontokuntiin. Hyvä puoli tästä on ollut mm. se että ihmiset ovat päässeet juhlimaan molempien uskontojen juhlapäiviä. Tapana on näet ollut kutsua naapurit juhliin naapurin uskontokunnasta riippumatta.

Valitettavasti tämän rinnakkaiselon järkkymisestä on nähtävissä merkkejä. Yksi etiopialainen kertoi, että arabimaista käsin rahoitetaan ääri-islamilaisten toimintaa ja tämä luo jännitteitä islamilaisten ja kristittyjen välille. Ja heti matkan jälkeen sattuikin eteeni uutinen, jossa kerrottiin, että Shashamanen kaupungin lähellä Saudi-Arabian tukemat äärimuslimit olivat surmanneet kolme evankelista kristittyä.

Tähän kirjoitukseen liitetyt kuvat yrittävät näyttää, millaisia vaatimattomia rakennuksia maaseudun kirkot ja moskeijat ovat. Yllä on pieni ortodoksinen kirkko ja alla moskeija. Aaltopelti näytti olevan suosittu materiaali minareettien rakentamisessa. Nuo aaltopeltiminareetit vaikuttivat olevan lähinnä koristeita, eli ei sellaisia, joiden huipulle pystyisi kiipeämään rukouskutsua huutamaan.

Pikainen piipahdus internet-kahvilassa avasi silmämme Etiopian tietoliikenneyhteyksien tasoon. Tai ei se oikeastaan mikään uutinen tai yllätys ollut, mutta aina omakohtainen kokemus on vahvempi kuin pelkkä tieto.

Ensimmäiseksi esteeksi internet-yhteyksien osalta meinasi tulla sähkökatkos, joka oli pimentänyt ison osan kaupunkia. Yhdessä kahvilassa kuitenkin oli sähköä, joten ei muuta kuin tietokoneen kimppuun. Yhteys oli kuitenkin niin hidas, että Yahoon etusivun aukeaminen ei edistynyt ollenkaan. Luovuin siis koko ajatuksesta lähettää sähköpostia. Eli, jos satutte saamaan sähköpostia Etiopiasta, niin arvostakaa sitä – ei ole mikään nopea ja helppo juttu saada sähköposti kirjoitettua ja lähetettyä.

Itsekin kirjoittelin taannoin Afrikan tietokonevirusongelmista ja samasta aiheesta tuli juteltua myös erään etiopialaisen kanssa. Hän toi esiin juuri sen, mitä itsekin olin arvellut, eli että virusohjelmien ylläpitäminen on suuri ongelma, lähes mahdottomuus.

Tietoliikenneyhtyksien osalta voisi mainita vielä sen, että Soneran liittymä periaatteessa toimii Etiopiassa. Addis Ababassa yhteys toimikin oikein hyvin ja myös tekstiviestit kulkivat hyvin Suomesta ja Suomeen. Kuitenkin hyvin pian sen jälkeen, kun lähdimme Addiksen eteläpuolelle, puhelimemme ei enää löytänyt verkkoa. Paikallisten puhelimet tuntuivat toimivan hyvin, mutta meidän ei. Muutaman kerran verkko löytyi, mutta silloinkaan ei tekstiviestien lähettäminen onnistunut. Yhteydenotto Suomeen hoidettiin pikaisella puhelulla Suomeen paikallisen tuttavamme puhelimesta: kolmen minuutin puhelu maksoi noin 50 birriä eli 2,5 euroa – ei paha hinta suomalaisesta näkökulmasta.

Keskustelu etiopialaisen ystävämme kanssa valotti Etiopian terveydenhuollon surkeaa tilaa: ammattitaitoista henkilökuntaa on niukasti, lääkkeitä ei ole saatavissa tai jos on, ne ovat todenäköisesti jostain muualta vanhentuneina poistettuja. Ystävämme totesi, että siksi he eivät juurikaan mene lääkäriin, jos jotain sairautta tulee, vaan turvautuvat rukouksiin ja pyhään veteen kastautumiseen. Ja näin siis totesi hyvin koulutettu etiopialainen!

Näiden henkilökohtaisten keskustelujen lisäksi samaa viestiä on tullut vastaan muualtakin. Guardian Weeklyssä oli hiljattain artikkeli, jossa tuotiin esiin lääkkeiden saatavuusongelmat Afrikassa. Artikkelin kirjoittaja herätteli lukijoita huomauttamalla, että Coca-Colaa on kyllä saatavissa melkein missä tahansa kylässä, mutta peruslääkkeiden kanssa tilanne on jo toinen.

Huffington Postin Hanna Ingber Win teki syyskuussa 2009 UN Population Fundin kustantaman matkan Etiopiaan, jossa hän tutustui erityisesti sikäläiseen äitiyshuoltoon. Tuo kirjoitussarja on varsin surullista luettavaa! Synnytykset kotioloissa maaseudulla ovat jo sinäsä riski, ja kun siihen vielä yhdistetään maan tapa naittaa tytöt jo teini-iässä, niin synnyksiin liittyvät komplikaatiot ja ongelmat ovat valtavan yleisiä. Jos synnytys ei suju normaalisti, sairaalaan lähdetään vasta siinä vaiheessa. Ja kun kulkuyhteydet ovat mitä ovat, niin matka voi kestää useammankin vuorokauden. Ja jos sinne sairaalaan sitten ehditään ennenkuin on liian myöhäistä, niin sielläkään ei välttämättä ole ketään, joka pystyisi esimerkiksi tekemään keisarileikkauksen! Kirjoitussarjassa myös väitettiin, että koko Etiopiassa olisi vain alle 3000 lääkäriä, mikä on käsittämättömän pieni luku liki 80 miljoonan ihmisen maalle.

Ajattele niitä kaikkia nälkäänäkeviä etiopialaisia! Eikös jotenkin noin lapsia ole Suomessa ole houkuteltu syömään lautasensa tyhjäksi. Ja niinhän meitä opetetaan, että ainakin, jos itse on ottanut annoksensa, niin se on myös syötävä kaikki.

Etiopialaisissa ravintoloissa hämmensi aluksi se, että ruoka-annokset olivat varsin isoja. Varsinkin lihaa oli usein annoksessa todella paljon. En kotioloissa syö kovinkaan usein lihaa, joten liha-annoksista selviytyminen tuntui  vaikealta. Toisaalta kuitenkin tuntui, ettei tällaisessa maassa, jossa ruoasta on puutetta, voisi tarjolle tuotua ruokaa jättää syömättä. Opaskirja onneksi tiesi kertoa, että Etiopiassa olisi tapana jättää lautaselle ruokaa, koska lautasen syömisen tyhjäksi uskotaan houkuttelevan nälänhätää.

Varsinainen helpotus tähän ongelmaan tuli kuitenkin kun keskustelime siitä, miten vähällä rahalla Addis Abebassa voi äärimillään tulla toimeen. Ilmeisesti noin 20 birrillä eli yhdellä eurolla on mahdollista pysyä hengissä. Tällä budjetilla syötävä hankitaan ravintoloiden pois lahjoittamista tai myymistä ruoista. Eli, ei se minun lautaselleni jättämä ruoka menekään hukkaan, vaan nimenomaan tuossa maassa se hyvin todennäköisesti päätyy jonkun huonosti toimeen tulevan ihmisen ateriaksi!

Valkoihoiset ulkomaalaiset eivät monella Etiopian alueella ole yleinen näky, joten valkoihoisen näkeminen herättää varsinkin lapsissa huomattavaa eloa. Mitä kauemmaksi Addis Abebasta tulimme, sitä isompi oli ilmaantumisemme aikaansaama häly. Välillä tunsimme itsemme kuin kuninkaalliseksi, jotka ajavat hurraavan ihmisjoukon läpi ja heiluttavat rauhallisesti kättään kansalle.

Kylästä toiseen vaihteli, mitä sanoja lapset kuuluivat huutavan. Jossain lapset huusivat huomiota tavoitellen you, you. Jossain taas money, money tai hello money. Vähiten ulkomaalaisia tavanneet huusivat farenzi, joka on amharan kielen ulkomaalaista tarkoittava sana.

Keskustelin oppaan kanssa tuosta rahan pyytämisestä ja päätelmä keskustelun perusteella oli, että tuota ei kannata  tulkita rahan pyytämiseksi. Monet ihmiset osaavat kaksi tai kolme sanaa englantia, ja money ja tourist ovat ne yleisimmin osatut, ja niitä sitten käytetään, kun ulkomaalainen jossain havaitaan.  Onhan tuossa taustalla tietysti se ajatus, että turisteilla on rahaa, mutta päätin, että tulkitsen sen tervehdykseksi enkä rahan kerjäämiseksi.

Aika moni tietää, että Etiopian edesmennyttä keisaria, Haile Selassieta, pidetään rastafari-liikkeessä jumalana tai jumalan edustajana, mutta miten tämä usko oikein sai alkunsa. Ajellessamme Shashamanen läpi oppaamme kertoi yhden version tästä. Ja Shashamane on siis se kaupunki Etelä-Etiopiassa, jonka läheisyydestä Haile Selassie lahjoitti maata rastafareille. Muutama sata rastafaria sinne onkin muuttanut.

Rastafari-uskonnon keskeisellä taustahahmolla, Marcus Garveyllä, oli vahva näkemys paluusta äiti-Afrikkaan, ja siinä yhteydessä hän kiinnitti huomionsa Etiopiaan, joka oli ainoana maana Afrikassa onnistunut (lähes) kokonaan välttämään siirtomaaksi joutumisen. Etiopian lipun väreistä – vihreä, keltainen ja punainen – tuli rastafarien tunnusvärit ja Haile Selassie nostettiin tärkeään asemaan. Haile Selassie myös vieraili kerran Jamaikalla, jossa oli vallinnut pitkä kuivuus. Samaan aikaan Haile Selassien kanssa tuli kauan kaivattu sade, mikä entisestään vahvisti uskoa Haile Selassien jumaluuteen. Haile Selassien nimi alunperin oli Ras Tafari Makonnen (kuten tuon yllä olevan patsaan jalustasta ehkä onnistuu lukemaan), mistä tuo nimitus rastafari on kehitetty.

Ne tavalliset etiopailaiset, joiden kanssa keskustelin rastafareista tuntuivat, tuntuivat suhtautuvan heihin huvittuneen kummeksuvasti.

Wondo Genetin kylä on tunnettu kuumista lähteistään ja trooppisesta luonnostaan, ja siellä on ollut jo kauan hotellitoimintaa. Hotellin ravintolarakennuksessa on itse asiassa hyvin omaperäinen, vanhanaikaisella tavalla futuristinen artkkitehtuuri, kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi. Rakennus on kuulemma peräisin Haile Selassien valtakaudelta (siis ennen vuotta 1974) eli arvatenkin 60-luvulta.

Saavuimme Wondo Genetiin iltahämärissä pitkän ajomatkan jälkeen ja väsyneenä. Mukana ollut oppaamme mainitsi mahdollisuudesta uida ja kylpeä kuumassa vedessä, ja vei meidän katsomaan kylpylää, joka oli noin viiden minuutin mittaisen pimeän kävelymatkan päässä hotellilta. Ensireaktioni oli, että eihän tuonne pimeään voi mennä, mutta kun kello ei vielä kuitenkaan ollut paljoa ja ruokailemaankaan ei ollut kiire, niin päätimme sitten kokeilla kylpylää.

Jo pukuhuone oli pieni kokemus, siellä siellä ei ollut valoa lainkaan. Miehille oli vaatteiden vaihtoa varten puoliavoin valaistu tila, mutta naisille oli yksittäiset pukukopit, joissa ei ollut valoa lainkaan. Onneksi oli otsalamppu mukana! Kaiken kaikkiaan paikka oli hyvin niukasti valaistu, niinkuin maan tapa nyt ylipäätäänkin on.

Kylpylässä oli kaksi osiota. Peseytymiseen tarkoitetussa osassa kuumaa vettä tuli putkista sellaisella voimalla, että samalla sai vesihierontaa. Suoraan sinne vesisuihkun alle ei kuitenkaan ollut asiaa, vaan vesi oli niin kuumaa, että ihoa piti varovaisesti totuttaa siihen. Tämä osio oli erikseen naisille ja miehille. Näin ilta-aikaan naisten osastolla ei ollut lisäkseni kuin yksi etiopialainen nainen. Oikein ystävällisesti hymyillen – sikäli kun melkein pimeässä näin – hän kysyi miten voin, mutta sen pitempää keskustelua emme yrityksestäni huolimatta käyneet, koska hänen englanninkielentaitonsa rajoittui tuohon yhteen kysymykseen.

Suihkuosaston lisäksi kylpylässä oli kaksi uima-allasta, toinen lapsille ja toinen aikuisille. Altaissa oli sitä samaa, noin 40-asteista vettä, johon tuli jo suihkussa totuteltua. Siellä altaassa olisikin sitten voinut olla loputtomasti. Kun sieltä viimein poistui niin huomasi, että lämpöä oli kertynyt kehoon valtava määrä ja ainakin seurava puolituntia kului huomattavan hikoilun merkeissä. Hauska kokemus kaiken kaikkiaan! Ilta taisi itse asiassa olla selvästi päivää parempi ajankohta, sillä ainakin seuraavana aamuna sieltä kuului aikamoista lasten huutoa.