Tämä matka oli järjestyksessä kolmas matkani Etiopiaan, ja matkalla yksi etiopialainen totesi, että sittenhän minulle ei olekaan siellä mitään uutta. Tuo oli kuitenkin varsin väärä arvio. Matkaan liittyi kaksikin hyvin erilaista piirrettä. Suuri ero aiempaan oli, että nyt minulla oli nyt takanani vuoden verran amharan kielen opiskelua, joten enää on olisi täysin ummikkona liikkeellä. Toinen ero oli, että edellisillä matkoilla oli ollut tiukka aikataulu ja liikkuminen tapahtunut pääosin suomalaisessa seurassa. Tällä kertaa ei ollut muuta aikataulua kuin lentoliput Helsingin ja Addiksen ja toisaalta Addiksen ja Dire Dawan välille, ja suomalaista matkaseuraa ei ollut mukana ollenkaan.
Edellisellä kerralla olin vielä ollut sitä mieltä, että amharan kieli olisi mahdotonta oppia, mutta internetin kautta löytämien materiaalien avulla kirjaimet ja aika paljon sanastoa ja kielioppia oli ehtinyt tulla tutuksi. Olikin aika jännittävää nähdä, missä määrin kieliopinnoista olisi käytännän iloa ja hyötyä. Ensimmäinen ilahduttava kokemus oli lueskella ja ymmärtää erilaisia kylttejä lentokentällä ja matkalla hotelliin.
Ensimmäisenä varsinaisena perilläolopäivänä huomasin kuitenkin pettymyksekseni, että minulla oli aikamoinen kynnys rohjeta puhua amharaa. Ja kun ihmiset tuntuivat puhuvan englantia huomattavasti paremmin kuin mitä minä puhuin amharaa, niin aitoa tarvetta amharan puhumiselle ei ollut. Ensmmäisen kerran pääsin kokeilemaan taitojani “tositilanteessa” Dire Dawassa, missä lähdin yksin tutustumaan yhteen kaupungin toreista. Siellä sain oppaakseni 12-vuotiaan Nati-nimisen pojan. Hänen englannin taitonsa eivät olleet kummoiset, niinpä kävimme yksinkertaista keskustelua amharaksi.
Vaikka omaan puhumiseeni olin vähän pettynyt, niin kyllä niistä kieliopinnoista iloa oli. Olihan nyt ainakin teoriassa mahdollista ymmärtää ihmisten puhetta, joten oli todella mukana kuunnella ihmisten juttelua. Ja esimerkiski erotin pääsiäisjumalanpalvelussa, kun Isä meidän -rukous luettiin. Hyötyä oli myös puhelimen kanssa. Hankin paikallisen prepaid-puhelinliittymän ja kun halusi tietää, paljonko rahaa oli vielä jäljellä, piti soittaa yhteen puhelinnumeroon, jossa naisääni kertoi amharaksi, paljonko rahaa oli vielä jäljellä.
Amharassa verbien persoonamuotoja on enemmän kuin meillä, eli sinä-muodossa ilmenee puhuuko naiselle vai miehelle samoin kuin kolmannessa persoonassa se, puhuuko naisesta vai miehestä. Huomasin, että tästä on jotain iloakin. Vaikka en olisi tiennyt mistä verbistä oli kyse, pystyin arvaamaan persoonamuodosta, milloin todennäkäisesti puhuttiin minusta. Tai vaikkapa puhuttiinko puhelimeen naiselle tai miehelle.
