nkrumah1

Ghanan presidentinvaaleissa näyttää olevan saman säännöt kuin meillä, eli jos ensimmäisellä kierroksella ei kukaan saa yli 50 % äänistä, niin sitten kaksi eniten ääniä saanutta pääsevät toiselle kierrokselle. Ja niinhän vaaleissa kävi ja lopputuloskin oli hyvin tasainen. Eroa lopputuloksessa oli vain noin 40 000 ääntä, mikä on todella vähän kun ääniä kaikkiaan annettiin yli 9 miljoonaa. Hävinnyt ehdokas, Nana Akufo-Addo, vielä harkitsee, vaatiiko hän tarkistuksia joillekin alueille.

Vaalit siis voitti paikallisen sosialistipuolueen ehdokas John Atta Mills. Hänen lempinimensä on kuulemma “the Prof”, koska hänellä on tohtorintutkinto verotuksen ja talouden alalta. Edellinen presidentti edusti keskusta-oikeistoon sijoittuvaa New Patriotic Party -puoluetta, joten jotain muutoksia on varmaankin tulossa. Atta Mills on kertonut haluavansa olla koko kansan presidentti ja politiikassaan hän ei halua olla niin äärimmäinen kuin edelliset sosialistit kuten esimerkiksi maan perustaja ja ensimmäinen presidentti Kwame Nkrumah. Nkrumahia kunnioitetaan Ghanassa nykyisin, ja hänelle on tehty Accraan komea hautamuistomerkki. Tilanne oli kuitenkin toinen heti sen jälkeen, kun hänet oli syösty vallasta. Tuo yllä oleva päätön patsas on näet ainoa Nkrumahia kuvaava patsas, joka noilta ajoilta on säästynyt, ja tosiaan siis ilman päätä sekin.