Tänään sunnuntaina Ghanassa käydään presidentti- ja eduskuntavaalit, mitä seurataan kansainvälisestikin kiinnostuksella. Ghana on ollut viime vuosina jonkinlainen afrikkalaisen demokratian mallimaa, joten on kiinnostavaa nähdä, miten vaalit sujuvat. Lopputuloskin tietysti kiinnostaa, sillä maan kansainvälinen merkitys on  lähivuosina kasvamassa, koska maan rannikolta on löytynyt runsaasti öljyä, jonka tuotanto saataneen käyntiin nyt valittavan presidentin valtakaudella.

Jopa YLEn webbisivuilta löytyy vaaleista kertova uutinen, mutta sen uutisen kuvitus pisti silmään. Kuvaksi on valittu WHO:n arkistoista kuva joukosta mustia lapsia, ja otsikkona on, että Ghanalaiset valitsevat presidentin ja parlamentin. Tuosta tulee ensimmäiseksi mieleen, että Ghanassa on ilmeisesti lapsillakin äänioikeus. Enpä osaa kuvitella, että vaikkapa taannoisten USA:n presidentivaaliuutisointien yhteydessä olisi käytetty vastaavaa kuvitusta.  Olisiko ollut liikaa vaadittu hakea kahden presidenttiehdokkaan kuvat?