Addis Abebassa on kaksi erittäin hienoa hotellia: Sheraton ja Hilton. Sheraton on kuulemma yksi Afrikan hienoimpia ja Hiltonkin oikein hyvä. Illallisella Hitonin ravintolassa samassa pöydässä istunut suomalainen matkakumppani huomautti, että naapuripöydissä oli aika roiston näköisiä seurueita. Ja tosiaan. Kahdessa pöydässä oli hyvin samantapaiset ryhmät. Yksi vähän vanhempi mies (ilmeisesti pomo), nuorehko nainen (ilmeisesti pomon heila) ja nuorehko mies (ilmeisesti henkivartija tai muu apuri). Ja mikäli stereotypioihin on yhtään uskomista, niin arvio siitä, että noiden seurueiden henkilöt eivät itseään rehellisellä työllä elättäneet, tuntui oikealta.

Tuosta havainnosta tuli surullinen mieli. Siellä ne vähemmän rehelliset istuivat hienossa ravintolassa ja söivät itsensä kylläiseksi, kun iso osa sen kaupungin ja maan asukkaista hädin tuskin tulee toimeen eikä ehkä koskaan saa syödäkseen sellaisia aterioita, joita tuossakin ravintolassa tarjoiltiin.

EDIT:  Nyt toisella Etiopian matkalla kysyin tästä tulkinnasta eräältä etiopialaiselta. Hän ei ihan suostunut myöntömään, että tulkintani oli oikea.  Hän totesi, että Etiopiassa on hyvin vähän järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisaalta, tuli myös moneen kertaan esille, että Etiopiassa on hyvin vaikea rikastua rehellisin keinoin.