villa_karo_benin.jpg

Eilen tuli Suomen ruotsinkieliseltä TV-kanavalta raportti, jossa toimittaja oli innostunut selvittämään Villa Karon toimintaa Grand Popon kylässä. Villa Karo on myös saanut Ulkoministeriöltä rahaa kehitysapuhankkeisiin, ja noiden rahojen käyttöä mm. alkoholiin ja trooppisen puutarhan rakentamiseen kritisoitiin.

Vahvin väite oli, että Villa Karo olisi halunnut osansa Sovinto Ryn ammattikoulun rakentamiseen saaduista rahoista, minkä johdosta kouluhankkeen budjetti kaksinkertaistui ja koko hanke tyssääntyi. Ohjelmassa haastateltiin kylän väkeä. Ilmeisesti kylässä on useita johtohahmoja, jotka kilpailevat keskenään hankkeista ja yhteistyökumppaneista, ja niiltä, jotka eivät tehneet Karon kanssa yhteistyötä, tuli varsin kriittistä näkemystä.

Selväksi tuli, että ammattikoulu olisi ollut todella tarpeellinen ja antanut elämän eväitä kylän nuorille. Sovinto ry:n Hannu Ahti onkin ottamassa kouluhankkeen uudelleen esiin ja ehkäpä tämä ohjelma auttaa häntä toteuttamaan tuon hankkeen. Tuolle hankkeelle toivotan lämpimästi menestystä!

Villa Karon järjestämän elokuvaillat ja konsertit esitettiin huvittavana puuhasteluna. Onhan tuollainen kulttuuritarjonta ihan ok, koska afrikkalaisissa kylissä ei huveja ja ajanviettomahdollisuuksia niin paljoa ole, mutta toki  ensin pitäisi saada koulutusmahdollisuuksia ja työtä!