Ghana toteutti elokuussa 2007 rahauudistuksen, jonka yhteydessä hinnoista ja seteleistä tiputettiin pois neljä nollaa. Lopputulokseksi tuolla toimenpiteellä saatiin valutta, jonka arvo on suurinpiirtein sama kuin USA:n dollari ja siis myös aika helppo euron suhteen: yksi paikallinen cedi on siis noin 75 eurocenttiä.
Paikalliset asukkaat eivät kuitenkaan ole vielä ollenkaan tottuneet uuteen valuuttaansa, vaan valtaosa ihmisistä puhuu edelleen vanhoista yksiköistä. Vähän siinä ihmetteli, kun 50 eurosta sai sellaiset 65 cedia ja sitten yritti ostaa pullon juotavaa ja hinnaksi ilmoitettiin peräti 2o 000. Se hyvä puoli tuosta valuuttauudistuksesta oli, että setelit olivat uusia ja siistejä.
Toinen hetken hämmennystä aiheuttanut asia oli tuon valutan nimen lausuminen. Valuutan nimi siis on cedi, mutta se lausutaan samalla tavalla kuin CD. Eli eivät ne mitään CD-levyjä halunneet maksuksi, vaikka siltä se kuulosti.
kesäkuu 27, 2008 at 7:03 ip
Ihmettelin kovasti seuraavaa asiaa,yritin löytää internetistä ties millä kaikilla hakusanoilla
Ghanalaisten/Accran työntekijöiden keskiansiot kuukausittain,ei onnistunut.
kesäkuu 28, 2008 at 11:13 ap
En muista mitään tarkkoja lukuja, mutta eivät ne palkat kovin korkeita ole. Veikkaisin, että monessa työssä liikutaan pikemminkin kymmenissä kuin sadoissa euroissa kuukaudessa. Ja paremmin koulutetuissa tehtävissäkin luuleen liikuttavan joissakin sadoissa euroissa kuukaudessa. Paljonhan siellä on erilaista yksityisyrittelijäisyyttä (kampaamoja, räätäleitä, puuseppiä) ja maatalouden parissa työllistyviä, joiden ansiot riippuvat siitä, miten kauppa käy ja sadot onnistuvat.