Addis Abeba on suuri kaupunki, asukkaita useita miljoonia, joten myös maantieteellisesti laajutta riittää. Matkailijan näkökulmasta Addis Abeba alkaa lentokentältä Bolen kaupunginosalla, jatkuu siitä kohti Meskel-aukiota, jota voi pitää kaupugin keskipisteenä. Meskel-aukiolta alkaa Churchill-katu, jonka varrella on paljon turistin kannalta mielenkiintoisia kauppoja. Churchill-katu loppuu Piassan tienoille, jonka takaa löytyvät St. Giorgiosin kirkko ja kaupungin tärkeimmät museot.

Aiemmilla matkoilla olen yöpynyt Hilton, Ghion ja De Leopol hotelleissa. Ne kaikki sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan ja Meskel-aukiolta. Tällä kerralla ajattelin kokeilla vähän eri alueita. Yövyin matkalla Addiksessa kahteen otteeseen eli aluksi ja lopuksi, joten ajattelin, että nyt on tilaisuus kokeilla kahta uuttaa hotellia. Tuloni Addikseen oli varsin myöhäinen ja lähtö Dire Dawaan aikainen, joten ajattelin, että alkumatkasta olisi kätevää majoittautua Bolen kaupunginosaan lähelle lentokenttää. Valintani osui Addis Guest House -niiseen majapaikkaan. Se oli rankattu Addiksen parhaaksi majataloksi TripAdvisor-palvelussa.

Jälkimmäiselle jaksolle varasin huoneen kaupungin vanhimmasta hotellista, Taitusta. Taitu sijaitsee kaukana lentokentästä Piassan alueella. Taitusta puolestaan löytyy varsin heikkoja arvosteluja, mutta tuo pitkä historia kiinnosti minua, joten rohkaisin mieleni, olinhan kuitenkin vain kaksi yötä siellä.

Molemmat huoneet maksoivat saman verran, eli 50 USD:tä (34 euroa) yötä kohti. Hintaan sisältyi aamiainen, joka Addis Guest Housen kohtalla oli kyllä super-kevyt. Addis Guest Housen kohdalla hintaa sisältyivät lentokenttäkuljetukset ja pyykitkin olisivat pesseet samaan hintaa. Ja ilmeisesti he olisivat myös kuskanneet muuallekin Addiksessa, jos siihen olisi ollut tarve.

Addis Guest House sijaitsee Bolessa, joka on kaupungin vauraimpia kaupungiosia. Siellä on paljon ravintoloita, kahviloita ja myös kauppoja. Matkan kuluessa ymmärsin, että Bole on se kaupunginosa, josta hotelli jatkossa kannattaa varata, koska siellä on tuota ajanvietetarjontaa ja se on myös varsin turvallinen kaupungiosa. Addis Guest House sijaitsee kuitenkin yhden kaupunginosan reunalla olevan kadun varrella ja etiopialainen ystäväni sanoikin, että tuo katu on Bolen ghettoa.   Kadun toinen laita on pienten kauppojen reunustama, mutta toisella puolella on joutomaata. Nyt pääsiäisen alla tuota joutomaata käytettiin lampaiden säilytysalueena. Tästä ilmeisesti johtui, että enmmäisenä yönä Addis Guest Housessa kuulinkin, miten hyeenat ääntelivät lähimaatossa. Ilmeisesti siellä oli myös koiria, sillä osin kuului ihan tavanomaista koirien haukuntaa, mutta selvästi kuului myös hyeenoiden nauravaa ääntä.

Addis Guest Housesta vielä sen verran, että he noutivat siis minut lentokentältä sovitusti vaikka kello oli jo selvästi yli  puolenyön. Samassa kuljetuksessa tuli myös ruotsalainen pariskunta ja hotellin omistaja otti meidät iloisesti vastaan. Omistajalla oli varsin rento ote. Mitään kuittia en saanut huoneen maksettuani enkä myöskään siitä, että jätin rahapussukkani säilytykseen. Hotellin omistajan kanssa laskimme yhdessä, paljonko siinä oli rahaa ja sitten hän jätti sen pussukan siihen vastaanoton pöydälle.  Myöhemmin, kun pyysin rahani takaisin, sain ne takaisin ihan niinkuin pitikin ja jostain pöytälaatikosta hän ne otti esiin.

Tämä matka oli järjestyksessä kolmas matkani Etiopiaan, ja matkalla yksi etiopialainen totesi, että sittenhän minulle ei olekaan siellä mitään uutta. Tuo oli kuitenkin varsin väärä arvio. Matkaan liittyi kaksikin hyvin erilaista piirrettä. Suuri ero aiempaan oli, että nyt minulla oli nyt takanani vuoden verran amharan kielen opiskelua, joten enää on olisi täysin ummikkona liikkeellä. Toinen ero oli, että edellisillä matkoilla oli ollut tiukka aikataulu ja liikkuminen tapahtunut pääosin suomalaisessa seurassa. Tällä kertaa ei ollut muuta aikataulua kuin lentoliput Helsingin ja Addiksen ja toisaalta Addiksen ja Dire Dawan välille, ja suomalaista matkaseuraa ei ollut mukana ollenkaan.

Edellisellä kerralla olin vielä ollut sitä mieltä, että amharan kieli olisi mahdotonta oppia, mutta internetin kautta löytämien materiaalien avulla kirjaimet ja aika paljon sanastoa ja kielioppia oli ehtinyt tulla tutuksi. Olikin aika jännittävää nähdä, missä määrin kieliopinnoista olisi käytännän iloa ja hyötyä. Ensimmäinen ilahduttava kokemus oli lueskella ja ymmärtää erilaisia kylttejä lentokentällä ja matkalla hotelliin.

Ensimmäisenä varsinaisena perilläolopäivänä huomasin kuitenkin pettymyksekseni, että minulla oli aikamoinen kynnys rohjeta puhua amharaa.  Ja kun ihmiset tuntuivat puhuvan englantia huomattavasti paremmin kuin mitä minä puhuin amharaa, niin aitoa tarvetta amharan puhumiselle ei ollut. Ensmmäisen kerran pääsin kokeilemaan taitojani ”tositilanteessa” Dire Dawassa, missä lähdin yksin tutustumaan yhteen kaupungin toreista. Siellä sain oppaakseni 12-vuotiaan Nati-nimisen pojan. Hänen englannin taitonsa eivät olleet kummoiset, niinpä kävimme yksinkertaista keskustelua amharaksi.

Vaikka omaan puhumiseeni olin vähän pettynyt, niin kyllä niistä kieliopinnoista iloa oli. Olihan nyt ainakin teoriassa mahdollista ymmärtää ihmisten puhetta, joten oli todella mukana kuunnella ihmisten juttelua. Ja esimerkiski erotin pääsiäisjumalanpalvelussa, kun Isä meidän -rukous luettiin.    Hyötyä oli myös puhelimen kanssa. Hankin paikallisen prepaid-puhelinliittymän ja kun halusi tietää, paljonko rahaa oli vielä jäljellä, piti soittaa yhteen puhelinnumeroon, jossa naisääni kertoi amharaksi, paljonko rahaa oli vielä jäljellä.

Amharassa verbien persoonamuotoja on enemmän kuin meillä, eli sinä-muodossa ilmenee puhuuko naiselle vai miehelle samoin kuin kolmannessa persoonassa se, puhuuko naisesta vai miehestä. Huomasin, että tästä on jotain iloakin. Vaikka en olisi tiennyt mistä verbistä oli kyse, pystyin arvaamaan persoonamuodosta, milloin todennäkäisesti puhuttiin minusta. Tai vaikkapa puhuttiinko puhelimeen naiselle tai miehelle.

Juha Vakkuri julkaisi 2009 kirjan Afrikan poikki, josta lyhyesti kirjoitinkin muutama vuosi sitten. Sain kirjan nyt lopulta käsiini ja ahmin heti ensimmäiseksi Etiopiasta kertovan osan. Ihan tutulta tuo Vakkurin kuvaama Etiopia tuntui ja varsinkin oli kiinnostavaa lukea, miten hän kuvasi Dire Dawaa ja Hararia, joissa juuri kävin. Vakkuri oli koonnut tekstiin kiitettävästi historiallisia tietoja, erityisesti maan hallitsijoista ennen Haile Selassieta ja siitä, miten Haile Selassie pääsi valtaan. Haile Selassie ei syntynytkään mitenkään suoraan valtaistuimelle, vaan otti taitavasti vallan käsiinsä.  Melesitä hän kirjoitti kovin positiivisesti. Kehui sitä, ettei Melesin kuvia näy missään.

Dire Dawasta Vakkuri toteaa, että se tuntui hänestä maailmanlopun kaupungilta. Hän ei valitettavasti sen kummemmnin selitä mistä moinen tuntemus syntyi. Itselläni pikemminkin syntyi ajatus paikasta, joka elää ihan omassa ajassaan muusta maailmasta pahemmin välittämättä. Elämässä Dire Dawassa tärkeässä roolisssa on sinnittely kuumuuden ja pölyn kanssa. Tässä sinnittelyssä kummasti auttaa khat, jota kaikki kaupungin asukkaat tuntuvat pureskelevan kuumimpien hetkien helpotukseksi. Kaupungin keskusta on kuitenkin todella viehettävän näköinen: katuja reunustavat Afrikan tulipuut, joissa on tuuheat kaartuvat oksat ja isot punaiset kukat. Ja talot ovat matalia ja kirkkailla väreillä maalattuja. Tosin, jostain luin, että tämä viehettävä alue on purku-uhan alla, joten ehkä siellä on tosiaan maailmanlopun meininki tulossa.

Vakkuri yöpyi matkallaan varsin vaatimattomissa hotelleissa. Dire Dawan parhaan hotellin, Samratin osalta hän toteaa, että näkee, että se on kaupungin paras hotelli, kun sen edessä on parkissa kansainvälisten järjestöjen autoja. Tällä kerralla ei noita autoja silmiinpistävästi hotellilla näkynyt – ehkä järjestöjen ihmiset olivat lähteneet pääisäiseksi jonnekin. Itse huomioni kiinnitti yhtenä aamuna paikalla olleet USA:n merivoimien sotilaat. Heitä oli kymmenkunta ja lähtivät jonnekin maastopukuihin pukeutuneina ja kypärät päässä. Samrat ilmoittaa olevansa neljän tähden hotelli, ja aika hienoon tyyliin sitä olikin rakennettu. Huoneen hinta ei kuitenkaan päätä huimannut, eli maksoin huoneesta 32 USD:tä eli noin 22 euroa, joten hinta ei päätä huimannut. Joten ei noita kansainvälisten järjestöjen ihmisiäkään voi kauhean isosti moittia, jos tuon hotellin itselleen valitsevat.

Vakkuri oli yrittänyt päästä käymään DD:n lähellä olevassa luolassa, jossa on jotain esihistoriallisia luolapiirroksia. Minäkin näin mainoksen noista maalauksista. Mikäli Vakkurin kokemuksiin on luottaminen, niin ihan hyvä että en yrittänyt päästä näkemään niistä, koska oli ollut ilmeisen mahdotonta löytää joku joka olisi osannut viedä sinne.

Harerissa Vakkurin huomion sain Rimbaud ja hänen talonsa. Uutta minulle oli, että tuo Rimbaud ei todennäköisesti asunutkaan tuossa talossa vaan jossain paljon vaatimattomammassa rakennuksessa. Olin talossa vierailulla etiopialaisen ystäväni kanssa ja talosta huolehtineet etiopialaiset naiset kertoivat hänelle monia hauskoja juttuja Rimbaudin elämästä. Jostain syystä en pyytänyt noista mitään käännöstä tai edes tiivistelmää. Sen verran hän kuitenkin kertoi, että Rimbaud oli kuulemma ollut kova käyttämään alkoholia – tai ehkä pureskelemaan khattia –  ja tienasi rahat siihen runojaan lausumalla. Tiedä sitten, onko tuokaan sitten totta.

Peruselintarvikkeiden hinnat ovat viime kuukausina nousseet maailmanmarkkinoilla paljon ja sitä myöten myös eri maissa, vaikka asiasta ei minun havaintojeni mukaan täällä meillä Suomessa ole kovinkaan paljoa uutisoitu. Ruoan hinta on ollut nousussa myös Etiopiassa, jossa myös viime syksyn liki 20 %:n devalvaatio on antanut vauhtia hinnannousulle. Reilu kuukausi sitten, tammikuun kuudentena päivänä, eli sikäläisenä jouluaattona, hallitus ilmoitti eräiden peruselintarvikkeiden maksimihinnoista. Amharan kielen opiskelulleni tuo määräysten antaminen oli oivaa oppimateriaalia, sillä löysin videoklippejä, joilla hallituksen edustaja luettelee tavaroiden nimiä ja niille sallittuja hintoja. Ruoka-aineiden lisäksi myös saippualle asetettiin hintakatto. Lyhyellä tähtäimellä tämä arvetenkin vaikutti hallituksen joululahjalta kansalle, mutta seurausvaikutuksena on ollut saatavuuden heikentyminen.

Kauppiaiden mukaan tämä yht’äkkinen hintakatto toi tappoita, koska he olivat ostaneet tavaraa sisään vanhan hintatason mukaan ja joutuivat myymään sen tappiolla noilla hallituksen määräämillä hinnoilla. Ja ilmeisesti esimerkiksi lihakaupoista on nyt kuukaudessa hävinnyt kaikki vähänkin parempi liha. Jostain uutisesta luin, että jonkinlaiset korttelikomitean jäsenet kiertelevät ahkerasti kaupoissa tarkistamassa, että hinnat eivät ylitä sallittuja. Olen lukenut, että Etiopiassa on vielä jälkellä monia kommunistivallan aikaisia määräyksiä ja käytäntöjä, jotka tekevät esimerkiksi yritystoiminnasta hankalaa. Tuo korttelikomitea kuulostaa tuollaiselta jäänteeltä.

Lihan maksimihinta on tällä hetkellä 52 birriä, eli noin 2,5 euroa kilolta. Kun tyypillinen kuukausipalkka on luokkaa 30 euroa, niin kuukausipalkalla saa kymmenisen kiloa lihaa. Suomessa hyvälaatuista lihaa saa ainakin noin 15 € kilohinnalla, joten vastaavalla tavalla laskien kuukausipalkaksi tuli 150 €. Eli kovin on kallis tuo hinta, joten monet tuskin ostavat lihaa tuollakaan säännöstellyllä hinnalla, vaikka sitä kaupasta tuolla hinnalla löytyisi. Verrattuna Etiopian kiinteähintaisiin internet-yhteyksiin hinta on sentään toista luokkaa. Syksyllä 2010 ilmestyneessä tutkimuksessa nimittäin ilmeni, että kiinteä laajakaistayhteys maksaa Etiopiassa 21 keskimääräistä kuukausipalkka. Ehkä tilanne internetyhteyksien suhteen ei kuitenkaan ole ihan näin toivoton, sillä lukemani mukaan mobiilia internetyhteyttä tarjotaan nykyisin melko kohtuulliseen hintaan.

Viikon sisällä eteeni on osunut kaksi uutista Addis Abeban uusista hotellihankkeista. Ja niissä ei tosiaan ole kyse kyse mistään pikkuprojekteista vaan molemmista tulee 5 tähden hotelleja. Toiseen hankkeen takana ovat kiinalaiset, jotka aikovat rakentaa paitsi loistohotellin niin myös Afrikan korkeimman rakennuksen.

Toiseen hotelliuutiseen liittyy monia mielenkiintoisia yksityiskohtia ihan yleisesti ja vähän henkilökohtaisestikin. Sen kohdalla on kyse Addis Abeban vanhasta ja perinteikkästä Ghion hotellista. Ethiopian valtiolla on ollut Ghion-hotelliketju, jota on viime vuosina yksityistetty ja viimeiseksi jäi tämä Addiksen Ghion-hotelli, jolla nyt on uusi omistaja.

Hotelli sijaitsee keskeisellä paikalla aivan Meskel-aukion vieressä, ison puiston ympäröimänä. Puistossa on monien lintujen lisäksi mm. valtava ulkouima-allas, johon ilmeisesti tulee vesi alueen lämpimistä lähteistä. Hotelli on myös mainittu moneen kertaan erilaisissa amharan kielen oppimateriaaleissa, joita olen viime kuukausien aikana lueskellut. Hotellin puistossa on järjestetty lukuisia konsertteja, kuten itsekin saimme reilu vuosi nähdä, kun majoituimme Ghionissa.

Hotellia ei aiota kunnostaa mitenkään hellällä otteella, vaan kaikki vanha revitään pois. Myös uima-allas poistuu ja tilalle tulee toinen hotellirakennus. Tuntuu vähän haikealta, että tuo historiallinen hotelli käytännössä häviää, mutta toisaalta, ymmärrän hyvin, että on päädytty tuohon ratkaisuun. Nykyinen hotellirakennus on varsin matala eikä muutoinkaan kovin laadukas. Kaiken kaikkiaan hotelli antoi aika aika kuluneen vaikutelman – siinä oli sellaista menneen maailman ja ajan pysähtymisen tunnelmaa, jos asian haluaa ilmaista positiivisesta näkökulmasta. Eikä asiakkaitakaan ollut paljoa. Meskel-juhlan aattoiltana hotellilla oli vilkasta mutta vielä aattoaamuna samoin kuin heti sitä seuraavana iltana paikka oli varsin tyhjä, kuten tuosta yllä olevasta ravintolakuvasta käy hyvin esille.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Ghion-hotellin uusi omistaja on Aklile Berhan Mekonnen Hailesellasie, eli itsesnä Haile Selassien lapsenlapsi. Uutisen mukaan hän on jo pitempään yrittänyt saada hotellia itselleen ja nyt sitten onnistui siinä 80 %:sesti, eli valtio jätti itselleen vielä 20 %:n osuuden.

Netissä liikuskellessani ja jopa myös suomalaisia sanomalehtiä lukiessani olen törmännyt useita kertoja etiopialaistaustaiseen huippukokkiin nimelta Marcus Samuelsson. Ensimmäisen kerran taisin tiedostaa hänen olemassa olonsa, kun osuin jollekin sivulle, jonne oli koottu ansioituneita etiopialais-amerikkalaisia henkilöitä. Tuolle listalle hän oli päässyt erityisesti siksi, että hänet oli kutsuttu kokiksi ensimmäiselle illalliselle, jonka Obama tarjosi Valkoisessa talossa.

Oheisessa videossa Marcusta haastatellaan ja hän kertoo siinä lyhesti suhteestaan vaimoonsa, ruokaan ja Etiopiaan.  Marcus itse on adoptoitu Ruotsiin nuorena, mutta vaimolla on vahvemmat kontaktit Etiopiaan, sillä hän oli muuttanut pois sieltä vasta 13 vuotiaana. Vaimon kautta Marcus on saanut luotua yhteydet alkuperäiseen perheeseensäkin. Videolla nähdään myös pieni ote heidän Addis Abebassa pidetyistä häistään. Vaikuttavat oiken sympaattiselta pariskunnalta. Mukava yksityiskohta minusta on se, että vaimo toteaa, että on erityisen hauska nähdä Marcuksen laittavan ruokaa, koska Etiopiassa miehet eivät juurikaan ruokaa laita.

Joulun alla löysin sattumalta mukavaa aineistoa amharan kielen opiskelemiseen ja siitä keksin, että haluan oppia ainakin nuo kirjaimet. Kirjaimerkkejä on kaikkiaan 251, mutta ihan niin iso urakka tuo ei kuitenkaan ole, koska merkeissä toistuu samoja rakenteita. Amharan merkkijärjestelmässä ytimenä ovat konsonantista ja vokaalista muodostuvat tavut. Ihan kaikki sanat eivät amharankaan kielessä koostu vuorottelevista konsonanteista ja vokaaleista, joten on myös olemassa erilliset merkit vokaaleille.

Aakkosten oppiminen ei siis ollut ihan niin iso urakka ollut kuin mitä olin joskus kuvitellut sen olevan. Toki teen niissä vieläkin virheitä ja aika hidasta on äänteiden tuottaminen, kun yritän lukea jotain sanaa, mutta selvästi tunnen olevani voiton puolella. Helpoimpia sanoja opittavaksi ovat italiankielestä peräisen olevat sanat kuten borsa (laukku), lampadina (lamppu) ja mekina (auto), mutta ei niitä valitettavasti ole kovin paljoa. Uudempia lainasanoja näyttää tulleen englannista kuten vaikkapa lippu ja kortti. Jotkut sanat ovat aika hauskoja, vaikkapa sana kielletty, joko on klkl. Yksittäisten sanojen näkökulmasta tuo ei siis oikeastaan vaikuta muita kieliä hankalammalta – tosin meille oudot äänteet, kuten ”räjähtävä” q, taitavat olla mahdoton opittava myöhemmällä iällä.

Verbien kohdalla oppimiskynnys vaikuttaa kuitenkin aikamoisen korkealta. Ensinnäkin sijamuotoja on enemmän kuin meillä, koska pronomineja on neljä enemmän. Amharan kielessä on näet myös sinä-sanasta kaksi muotoa sen mukaan puhutellaanko naista ja miestä ja myös verbi taipuu näissä tapauksissa eri tavalla. Myös hän-sanasta on kaksi muotoa monien muiden kielten tapaan naiseen ja mieheen viitatessa ja taas myös verbeistä omat myös erilaiset muodot. Näiden lisäksi on vielä teittelymuoto ja kohtelias muoto puhua kolmannesta persoonasta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nämä kaksi viimeksi mainittua sentään käyttävät verbin osalta samaa muotoa. Verbien taivutuksessa mielenkiintoinen piirre on, että mukaan tulee erilaisia lisukkeita sekä sanan alkuun ja loppuun!  Vielä minulle ei ole selvinnyt, miten monta aikamuotoa kielestä löytyy. Mielenkiintoista näin harrastuksena tutustua noin erilaiseen kieleen, mutta eipä käy kateeksi niitä, jotka joutuvat tuota oikeasti vieraana kielenä opiskelemaan.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.