Nälänhätää Etiopiassa - taas

Etiopia yrittää kovasti hävittää mainettaan nälänhädän tyyssijana, mutta taas on ollut uutisissa tietoja, että ruokatilanne siellä on varsin heikko. Ensin uutisissa puhuttiin Unicefin tiedotteen perusteella jopa kuudesta miljoonasta nälkää näkevästä lapsesta, mutta sittemmin tuota tietoa korjattiin niin, että potentiaalisesti vaarassa on tuo määrä lapsia, mutta toistaiseksi liikutaan alle miljoonassa. Iso luku tuokin! Keväällä Etiopiassa on ns. pienten sateiden kausi, mutta tänä vuonna sateet olivat tulleet niin myöhään, että maanviljelylle siitä ei ollut mitään hyötyä.

Etiopialainen tuttuni oli aiheesta sitä mieltä, että ainakin hänen kotiseudullaan (maan pohjoisosassa) ruokaa on tarpeeksi. Ongelmana lähinnä on, että maaviljelijät ja kauppiaat eivät tuo viljaa myyntiin, vaan odottavat hintojen nousua. Tälle väitteelle löysinkin tukea eräästä artikkelista. Siinä kerrottiin, että maanviljelijöillä on tapana myydä viljaa osin heti, kun sato on saatu, ja loput mahdollisimman myöhään, jolloin siitä saa parhaan mahdollisen hinnan. Tällä hetkellä ruokatilanne on hintojen nousun johdosta erityisen vaikea kaupunkien köyhillä, joiden pitäisi pystyä ostamaan ruokansa.

Toiseksi syyksi ruokapulaan tuttavani mainitsi takapajuiset maanviljelymenetelmät. Hän totesi, että maata viljellään samalla tavalla kuin 3000 vuotta sitten. Ja kyllähän se osapuilleen noin on. Tuosta yllä olevasta kuvasta ei kovin paljoa saa selvää, mutta siinä erotetaan jyviä akanoista heittämällä jyviä ilmaan, jolloin tuuli vie roskat erilleen jyvistä. Eipä siis ihme, ettei sillä tavalla ruokita nykyistä väkimäärää. Vaikka Etiopiassa on ollut lukuisia ihmisten ja luonnon aikaansaamia katastrofeja viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana, niin väkimäärä on siitä huolimatta tuplaantunut. Ja vauhti jatkuu edelleen kovana. Toimenpiteitä tarvittaisiin kiireen vilkkaan sekä tuotanto- että kulutuspuoleen.

Nyt meidän kesällä Etiopiassa pitäisi olla varsinainen sadekausi. Ilmeisesti sateet ovat toistaiseksi olleet aika niukkoja. Jos tämän varsinaisen sadekauden sateet jäävät vähäisiksi, niin siitä seuraa  laajamittainen nälänhätä, koska valtaosa ihmisistä elää satokaudesta toiseen ilman mitään puskurivarastoja!  Jotain sellaista kuin meillä on 1800-luvulla…

 

Pääsiäinen Etiopiassa

Pääsiäinen on sitten tullut ja mennyt myös Etiopiassa, jossa sitä vietettiin viime viikonloppuna. Itse en ole sitä siellä henkilökohtaisesti kokenut, mutta kuulemani perusteella se on varsin kokonaisvaltainen juhla. Pitkä paasto huipentuu vielä ankarampaan paastoon, ja kirkoissa ollaan läpi yön. Joku kanadalainen kaveri pitää matkablogia ja hän sattui Lalibelaan pääsiäiseksi ja on jo postannut sieltä aika paljon kuvia. Jos aihe kiinnostaa, niin ainakin nämä kaksi postausta kannattaa katsoa. Ensimäisessä on vähän tavanomaisempia kuvia Lalibelan kirkoista ja toisessa on kuvia pääsiäisyön juhlista - varmaan aika erikoinen kokemus liikkua siellä valkoisiin pukeutuneen väen keskellä kallioiden sisällä.

Ruoka ja ruokailuun liittyvät määräykset ovat tärkeässä asemassa Etiopian ortodoksisessa kirkossa. Myös se, että syödään hyvin. Ainakin, kun tuttuni kertoi pääsiäisen vietosta niin yhtenä tärkeänä osana hän mainitsi, että pääsiäispäivänä kuuluu syödä lihaa - siihen tyyliin, että se on uskonnon asettama vaatimus ja tärkeää samaan tapaan kuin vaikkapa pääsiäistä edeltävän paaston viettäminen.

Vähän jatkoa tähän vielä tuon Out of Canuckistan-blogin pohjalta: ilmeisesti Pääsiäisen juhlinta on aika rankkaa kirkollisen osuuden ulkopuolella. Jotain meidän joulun ja juhannuksen yhdistelmää, kun pitkän paaston jälkeen kaikki nautinnot ovat taas sallittuja.

EDIT: Tarkempi tutustuminen tuohon blogiin paljasti, että kaveri teki tuon matka Etiopiaan vuosi sitten ja postaileee nyt tarinaa sieltä matkansa etenemisen tahtiin. Eli se pääsiäinen oli tänä vuonna Etiopiassa vasta huhtikuun viimeisenä viikonloppuna samoin kuin valtaosassa muuta ortodoksista maailmaa.

 

Siniset kengät Afrikkaan

Siniset kengät eivät kuitenkaan tässä tapauksessa ole oikeat kengät vaan kirja nimeltä “Blue shoes and happiness“, eli yksi Alexnader McCall Smithin salapoliisirouva Mma Ramotswen salapoliisielämästä kertova kirja. Jo useampi vuosi sitten tiedostin tämän Botswanaan sijoitetun kirjasarjan, mutta vasta viime syksynä ostin ensimmäisen kirjan ja joulun aikaan luin sen.

Kirjan tarina on lämminhenkinen ja viaton. Ratkottavat rikoksetkaan eivät olleet mitään kovin dramaattisia. Mutta joka tapuksessa sujuvaa tekstiä ja rentouttavaa luettavaa. Jossain vaiheessa keksinkin, että kirja on oikein sopiva lähetettäväksi Afrikkaan englanninkielen harjoitteluun. Kokonsa ja painonsa puolestakin pokkari on helppo lähettävä. Sopivien kirjojen löytäminen on ollut minusta hankalaa, koska nuorelle aikuiselle ei viitsi mitään lastenkirjoja lähettää. Mutta monimutkaisia juonenkäänteitä sisältävät ja modernin länsimaisen elämän yksityiskohdilla höystetyt kirjat tuntuvat myös vaikeilta ja epätarkoituksenmukaisilta yksinkertaisissa kehitysmaaolosuhteissa eläville ihmisille.

 

Niin paljon enemmän kuin rahaa

Otsikko on yksi Western Unionin käyttämistä mainosteksteistä, eli englanniksi “So much more than money”. Rahan lähettäminen Afrikkaan onkin iso business ja Ghanassa se näkyi katukuvassa siten, että Western Unionin ja muiden vastaavien rahanvälitykseen erikoistuneiden yritysten kylttejä näkyi varsin tiheässä.

Monessa Afrikan maassa ihmisten rahalähetykset sukulaisille muodostavat ison osan kansantuotteesta. BBC:n sivuilta löytyvän tiedon perusteella Länsi-Afrikassa suurin merkitys noilla rahoilla on Senegalissa, jossa osuus bruttokansantuotteesta on yli 7 %. Etiopiassa osuus on vähän yli 1 %. Huippu on Etelä-Afrikan keskellä oleva Leshotossa yli 20 % osuudella.

Olen jostain lukenut, että moni Eurooppaan tai Amerikkaan muuttanut afrikkalainen elää tosi niukasti, vaikka olisikin saanut oikean työpaikan, koska sukulaisilla on niin suuret odotukset. Kaikki liikenevä ja vähän enemmänkin on lähetettävä kotiväelle, jos haluaa säilyttää kasvonsa sukulaistensa silmissä. Toisaalta, kyllähän eurooppalaisilla tuloilla elättää ison joukon ihmisiä, jos verrataan vaikka niiden aiemmin puheena olleiden etiopialaisten kasvihuonetyöläisten tuloihin - he kun ansaitsevat sellaisen puoli euroa päivässä.

 

Ruokaa Afrikasta

Kaupoissa merkitään nykyään selkeästi, mistä maasta hedelmät ja kasvikset ovat peräisin, ja yleensä luen alkuperämaamerkinnät monesta muustakin hedelmästä kuin niistä, joita olen itse ostamassa. Ja tietysti on hauska yllätys, jos löytyy tuotteita tutuista maista.

Uuden vuoden alla löysin ghanalaisia ananaksia, mikä ilahdutti kovasti, kun vain hetkeä aikaisemmin olin nähnyt ja herkutellutkin samoja ananaksia Ghanassa. Ghanassa ymmärsin, että ananaksia on useampaakin eri lajia, ja hyvä jälkiruoka-ananas on sellainen vähän pitkänomainen ja vihertävä laji. Ja juuri noita vähän vihertäviä ananaksia olikin täällä Suomessa myynnissä. Ostinkin yhden ja se oli oikein hyvä. Jopa viinin kanssa nautittuna, vaikka yleinen käsitys taitaa olla, että ananas ei sovi yhteen punaviinin kanssa. Harmikseni tuon yhden kerran jälkeen ei ole ghanalaisia ananaksia sattunut eteeni tuossa kaupassa eikä muuallakaan, vaan tarjolla on ollut Chiquitan ananaksia Costa Ricasta.

Tuore löytö ovat eilen eteen sattuneet senegalilaiset kirsikkatomaatit. Niitäkin piti ostaa ja kokeilla, ja oikein hyviä ne ovatkin. Myös reilun kaupan ruusuja näkyi olevan tarjolla, mutta niitä en nyt tarvinnut. Noita kehitysmaiden tuotteita toivoisi kauppoihin paljon enemmän.

 

Mukaan tukijoukkoihin Unicefin kuukausilahjoittajaksi

Tällä viikolla on menossa Unicefin Tukijoukko-kampanja, jossa yritetään innostaa ihmisiä ryhtymään säännöllisiksi kuukausilahjoittajiksi. Kohteena on ilmeisesti erityisesti nuoriso, kun kampanjaan on otettu näkyvästi mukaan muutamia muusikkoja. Nämä muusikot oli myös viety Ghanaa, jossa he tutustuivat paikallisiin olosuhteisiin; ensin vähän Accrassa ja sitten pohjoisempana Tamalessa.

Maanantaina maikkarilta tuli puolen tunnin juttu, jossa näytettiin kuvia muusikkojen matkalta. Maisema ja kylät näyttivät tutuilta jo ennakkomainoksessa, josta tunnistin maan nopeasti Ghanaksi vaikkei siinä maata mainittukaan. Oranssinkeltaiset puserot ja ruskeat hameet/ housut koulupukuina tekivät maan tunnistamisen filmipätkästä helpoksi. Aika köyhältä ne Ghanan kuvat näyttivät, ja silti kyseessä on yksi Saharan eteläpuolisen Afrikan rikkaimpia maita. Mutta tuo rikkaus on aika suhteellista, ja köyhien lapsien kohtelu ja kohtalo on aivan liian monessa tapauksessa tosi kova. Se ero oman havaintoni mukaan Ghanassa ja Etiopiassa oli, että nähdyn perusteella Ghanastakin löytyy pahoja ongelmia ja ankaraa puutetta, mutta siellä se ei näy kaduilla sillä tavalla kuin Etiopiassa.

Itse en taida ryhtyä Unicefin kuukausilahjoittajaksi, kun noita avustuskohteita on jo sen verran, mutta toivottavasti moni ryhtyy. Lähetin taannoin kortin etiopialaiselle tutulleni Etiopiaan ja tulin ihan sattumalta lähettäneeksi Unicefin kortin. Hän kiinnitti asiaan huomiota ja viestistä välittyi, että hän piti Unicefia hyvänä järjestönä. Ilmeisesti Unicefin työn näkyy jotenkin hänenkin kotiseudullaan.

 

Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää!

Etiopian keskuspankissa on saatu kokea tuo vanha totuus oikein isossa mittaluokassa. BBC:n uutisen mukaan ainakin yksi kultaerä on osoittautunut kullatuksi teräkseksi ja mahdollisesti toinenkin erä on osoittautumassa sellaiseksi. Kyse on isoista rahasummista ja suuren luokan huijauksesta tai väärinkäytöksestä. Parhaillaan on menossa selvitykset siitä, miten isosta kultamäärästä on kyse ja missä kohdassa aito on vaihtunut väärennökseksi. Jutun mittaluokka on sellainen, että siinä on tarvittu monen osapuolen mukana oloa.

Tuosta uutisesta tulee mieleeni Etiopian matkani aikana askarruttanut kysymys siitä, onko maassa rikkaita ihmisiä ja jos on, niin mistä heidän rikkautensa on peräisin. Kysyin asiasta moneltakin henkilöltä, mutta yleensä siihen vastattiin hyvin epämääräisesti. Mainittiin vaikkapa, että rikkaat ovat usein liikemiehiä. Yksi etiopialainen oli kuitenkin suorapuheisempi ja hän totesi, että erilaisia virallisia selityksiä rikkailla on siitä, miten ovat rikastuneet, mutta todellisuudessa rahat on saatu joko rikoksilla tai lahjuksina.

 

Kukkia Etiopiasta - mutta millä hinnalla?

Etiopiassa käydessäni ja sen jälkeenkin on tullut usein mietittyä, että mistä sinne saataisiin lisää työpaikkoja ja toimeentulomahdollisuuksia. Luonnonrikkauksia ei ole kovasti ja sijaintikin on epäedullinen, kun ei ole omaa merenrantaa ja maasto on isoilta osin hyvin vuoristoista. Kiinan tapaan maan suurin luonnonvara taitaa olla ihmiset.

Jokin aika sitten eteeni osui artikkeli, jossa kerrottiin kukkien kasvatuksesta Etiopiassa. Kukkien kasvatuksessa sataman puute ei haittaa, kun ne joudutaan joka tapauksessa kuljettamaan Eurooppaan lentokoneella ja lentomatka Etiopiasta Keski-Eurooppaan ei ole kuin viidestä kuuteen tuntiin. Tuntui, että sehän on oikein hieno juttu!

Kovin ruusuiselta tuo kukkienkasvatusteollisuus ei kuitenkaan vaikuta! Jimma Times lehdessä olleessa artikkelissa kerrotaan kukkatarhojen työoloista ja ympäristövaikutuksista. Jutussa haastatellun naisen päiväpalkka on 8 birriä, joka on euroina noin 50 senttiä. Mitään ei ole tarjolla edes käsien suojaamiseksi ruusujen piikeiltä puhumattakaan käytettäviltä myrkyiltä suojautumisesta! Lannoitteet ja myrkyt vielä leviävät ympäröivään luontoon.

Etiopia on yksi maailman köyhimmistä ja hintatasoltaan edullisimmista maista, mutta ei sielläkään tuolla 8 birrin päiväpalkalla leveästi eletä. Yhden birrin raha on pienin seteliraha. Turistin näkökulmasta se ei ole arvoltaan juuri mitään - eli alle 10 senttiä. Mutta paikallisille se on jo ihan merkittävä summa. Esimerkiksi sen näki siitä, että kerjäläiset tulivat noista yhden birrin seteleistä kovin tyytyväisiksi. Näin myös kerran, kun joku paikallinen antoi kerjäläiselle kolikon ja pyysi siitä rahaa takaisin.

Eli kovin lyhytaikaista iloa kukkateollisuudesta etiopialaisille näyttää olevan. Työpaikkojen maksamat palkat ovat niin pieniä, että niillä tulee hädin tuskin tulee toimeen, ja kaupan päälle ympäristö tuhoutuu. Täytyy suosia jatkossa Reilun kaupan kukkia sikäli, kun tuo vaihtoehto on tarjolla.

 

Ankaraa paastoa Etiopiassa

Etiopian ortodoksisessa kirkossa paasto on todella keskeistä. Vuodessa on peräti noin 250 paastopäivää. Tärkein paastokausi edeltää pääsiäistä ja on kestoltaan 56 päivää. Paljon vuotuisia paastopäiviä kertyy myös viikottaisista paastopäivistä, joita on kaksi: keskiviikko ja perjantai. Keskiviikko siksi, että silloin juutalainen neuvosto hylkäsi ja tuomitsi Jeesuksen ja perjantaina luonnollisesti ristiinnaulitsemisen muistoksi.

Paastoaikana arkipäivisin sallitaan vain yksi ateria ja sen saa syödä aikaisintaan kolmelta iltapäivältä. Viikonloppuna ruokaa saa syödä vähän jo aamullakin. Kaikki liha- ja maitotuotteet ja rasvaiset ruoat ovat kiellettyjä.

Kirkoissa paastonaika on myös tavallista intensiivisempää. Kirkoissa järjestetään jumalanpalveluksia koko aamupäivän ajan kello 14:45 asti, jolloin siis voi poistua syömään. Ja papit kuulemma järjestävät vielä tämän lisäksi yömessuja.

Ankarat paastosäännöt herättävät monenlaisia kysymyksiä. Vaikkapa sellaisen, että monien etiopialaisten normaali ruokavalio on varmaan jo normaalioloissa lähellä meikäläisten laihdutuskuureja. Ja sitten he vielä noudattavat näitä ankaria paastosääntöjä. Hyvin kaukana meidän jatkuvasti yltäkylläisestä yhteiskunnastamme!

 

Etiopian millennium-kortti I

Etiopiassa vietetään parhaillaan Millennium-juhlavuotta, kuten tässäkin blogissa on jo aiemmin tullut esille. Etiopia käyttää omaa ajanlaskua, ja he ovat reilut seitsemän vuotta meitä jäljessä. Etiopiassa on painettu erityisiä Millennium-kortteja, joissa on listattu maata kuvaavia asioita sanojen “Ethiopian Millennium” jokaisen kirjaimen kohdalle.

Tästä ensimmäisestä osasta käy ilmi mm. että Etiopiasta on peräisin kaksi tärkeää asiaa: ihmiset ja kahvi

Toiseksi alimmassa kohdassa viitataan Etiopiasta ennen käytettyyn nimeen Abyssiinia, jota on taidettu käyttää Suomessakin joskus ennen. Sen kohdan yhteydessä todetaan, että maassa on mustan väriä ihmisiä. Olen muissakin yhteyksissä huomannut, että afrikkalaisilla ei ole mitään ongelmia kutsua itseään mustiksi ja meitä eurooppalaisia valkoisiksi. Vaikka Amerikasta kotoisin olevat kiertoilmaukset ovat minusta jokseenkin naurettavia, niin olen kuitenkin jossain määrin tottunut niihin ja tuollainen suorasukainen mustaksi tai valkoiseksi kutsuminen herättää huomiota. Ja itse asiassa monet etiopialaiset eivät ole kovinkaan mustia vaan pikemminkin ruskeita, tosin ihmisten ihonvärien välillä on varsin suuria eroja.